Tekstiilipaja – huovutus

 

Suunnittelu alkaa

Tekstiilipajassa valmistimme istuinaluset, toinen huopatyönä toinen kangaspuilla kutomalla. Kaikkihan alkaa suunnittelusta. Itselläni siihen vaikutti se minkä väristä huovutusvillaa oli käytettävissä ja mikä miellytti omaa silmää.

Ja kun luonnos oli tehty niin ei muuta kuin huovuttamaan. Alusta jolle neulahuovutimme suunnitellun kuvion oli 40 cm x 40 cm kokoinen  esihuopa, jääkarhulevy joka ohennettiin puoleen paksuudestaan.
Kun kuviot olivat tarpeeksi tiivisti neulattu jääkarhupohjaan kiinni kasteltiin työ lämpimällä marseille saippuavedellä.

Seuraavaksi työ paketoitiin mahdollisimman tiiviiksi rullaksi ja sitten rullattiin voimia säästämättä.

Välillä paketti aukaistiin ja työtä tarkasteltiin puolelta toiselle kuinka se alkaa huopumaan. Työ käännettiin, lisättiin saippuavettä ja taas rullattiin. Kun työ oli sopivasti tiivistynyt ja huopunut se huuhdottiin vuoroin kylmällä ja kuumalla vedellä ja vielä kerran rullattiin kylmän/kuuman pyyhkeen sisällä. Suunnan vaihtojen välissä pystyi suoristamaan ja muokkaamaan reunoja niin että työ pysyi tasakokoisena.

Lopuksi vielä työtä heiteltiin mytyssä lattialle  useampaan kertaan.

Valmistuttuaan työ oli kooltaan 33cm x 34 cm ja aikaa kului kaiken kaikkiaan noin 10 tuntia.

Neulahuovuttamalla saa tehtyä tarkkojakin yksityiskohtia

Kastelu lämpimällä saippuavedellä

Tiivis paketti valmis rullattavaksi

Sitten rullattiin hartiavoimin

Rullaus kylmän/kuuman pyyhkeen sisällä

Työtä heitettiin mytyssä lattialle  useampaan kertaan



Jätä Vastaus


Kilpakorventie 130
42100 Jämsä
FINLAND
045 874 5765
minna.hartikainen@patalappu.fi
Jaa12
Twiittaa
Jaa